Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry
Tilaa liiton historiikki
Tilaa uutiskirje

Miksi juuri Israeliin opiskelemaan?

Liiton tuottama Miksi juuri Israel? -ohjelmasarja jatkuu AlfaTV:llä sunnuntaina 28.11. klo 10:30.

Risto Huvilan isännöimässä ohjelmassa nuoret aikuiset Sanna Lönnfors ja Ella-Roosa Tenhunen kertovat kokemuksistaan ja motiiveistaan lähteä opiskelemaan israelilaisiin yliopistoihin. Ohjelman ensiesitys näkyy myös liiton YouTube-sivuilla yllä olevasta linkistä.

Tulevat jaksot esitetään seuraavasti:

  • 26.12.2021 klo 10:30 Hanukka – valon juhla
  • 30.1.2022 klo 10:30 Holokausti ja juutalaisvaltion synty

Jaksot ovat suorana ja jälkikäteen katsottavissa AlfaTV:n Permanto-palvelusta os. www.permanto.fi.

Aiemmin esitetty jakso Israel-kritiikki ja antisemitismi, jossa Risto Huvilan vieraina olivat piispa Teemu Laajasalo ja Suomen juutalaisyhteisön puheenjohtaja Yaron Nadbornik, on katsottavissa AlfaTV:n arkistosta. 

Israelin korkean teknologian ja innovaatioiden ekosysteemi

Alon Gold työskentelee kauppa- ja talousasioiden neuvonantajana Suomen Tel Avivin suurlähetystössä. Osana Team Finland – verkostoa hän auttaa suomalaisyrityksiä löytämään mahdollisuuksia Israelista sekä edistää Suomen ja Israelin kaupallista ja innovaatioyhteistyötä.

Korkean teknologian sektori ja innovaatioekosysteemi ovat olleet merkittävässä roolissa Israelin taloudessa 1990-luvun alusta lähtien. Korkean teknologian tuotteet ja palvelut muodostavat noin puolet Israelin viennistä. Viennissä erityisesti korkean teknologian palvelujen osuus – pääasiassa ohjelmistot – kasvaa jatkuvasti, ja niitä pidetään Israelin talouden todellisena kasvumoottorina.

Israelilla, jota myös kutsutaan ”startup kansakunnaksi” (”The Startup Nation”), on maailmanlaajuisesti eniten startup- ja pääomasijoituksia henkeä kohden. Yhteensä irtautumisia (sulautumia ja yritysostoja sekä listautumisanteja) oli vuosina 2009–2019 yli 100 miljardin euron arvosta. Israelilla on myös suurin määrä NASDAQiin listattuja yhtiöitä Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen.

Korkean teknologian yritystoiminnan ratkaiseva merkitys Israelin taloudessa näkyy hyvin tarkasteltaessa globaaleja t&k-intensiteetin mittareita. T&k-intensiteetissä Israel on pitkäaikainen globaali johtaja, ja tällä hetkellä maan t&k-menojen osuus bruttokansantuotteesta on 4,9%.

Israelin innovaatiokehityksen taustatekijöitä

Kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä pidetään yleisesti tärkeinä Israelin innovaatiotoiminnan lähteinä. Israelilainen ’chutzpah’ mainitaan usein kansallisena ominaispiirteenä, joka tukee yrittäjyyttä ja innovaatiovetoisen yhteiskunnan edistämistä. Termillä viitataan israelilaiseen suoruuteen ja epämuodollisuuteen, ja sen juuret ovat varhaisten juutalaisten sanastossa.

Toisena luovuuden alustana viitataan usein luonnonvarojen niukkuuteen ja puutteeseen. Hyvä esimerkki tästä on Israelin vesiteknologiasektori. Israel on Välimeren ja aavikkoilmaston maa, jossa vesivarojen puute on herättänyt huolta ja geopoliittisia jännitteitä. Nämä huolet ovat kannustaneet vedenkäsittelyteknologioiden ja suolanpoiston sekä kastelumenetelmien kehittämiseen. Kehitystyön kautta haasteita on onnistuttu ratkomaan, ja samalla Israel on noussut globaaliksi johtajaksi näissä teknologioissa.

Tietyt historialliset kehityskulut ovat myös keskeisiä Israelin korkean teknologian ja innovaatioekosysteemin 1990-luvun alussa tapahtuneen nousun ymmärtämisessä. Rautaesiripun hajoamista seurasi juutalaisen maahanmuuton aalto entisistä Neuvostoliiton maista Israeliin. Hyvin koulutettua ammattitaitoista työvoimaa ja tutkijoita muutti maahan: Israeliin tuli tuon vuosikymmenen aikana yli miljoona juutalaista maahanmuuttajaa.

Samoina vuosina merkittävä tekijä oli myös hallituksen päätös luopua Israelin ilmailuteollisuuden (IAI) kehittämästä Lavie-hävittäjähankkeesta (lavie tarkoittaa hepreaksi leijonaa). Vaikka itse hanke keskeytettiin, siinä syntyneet osaaminen ja valmiudet vaikuttivat merkittävästi Israelin teknologiseen kehitykseen.

Israelin ainutlaatuinen toimintaympäristö ja edellä mainitut historialliset kehityskulut ovat olleet välttämättömiä Israelin innovaatiotoiminnan kehittymisessä. Ne ovat kuitenkin Israelille ominaisia tekijöitä, joten yleisempien johtopäätösten tekeminen niiden pohjalta on vaikeaa. Seuraavaksi tarkastellaankin muutamia rakenteellisia tekijöitä Israelin innovaatiotoiminnan taustalla – näitä ovat monikansalliset yritykset (MNCs), puolustus- ja sotilasasiat sekä riskipääomarahoituksen saatavuus.

Yrityksillä valtava merkitys Israelin t&k-panostuksissa – myös puolustussektori tärkeässä roolissa

Aluksi on hyödyllistä katsoa hieman tarkemmin edellä mainittuja t&k-panoksia koskevia lukuja. On tärkeä huomata, että luvut eivät juuri kuvasta valtion panosta tai investointeja: valtion osuus t&k-panoksista on itse asiassa OECD-tasoa alhaisempi. Yksityinen sektori vastaa valtaosasta (lähes 90%) maan t&k-menoista, ja merkittävä osa siitä on ulkomaisten yritysten t&k-toimintaa (Israelissa on ylivoimaisesti suurin ulkomaisten yritysten t&k:n osuus BKT:sta).

Israelissa on yli 350 ulkomaista tutkimus- ja tuotekehityskeskusta, joiden osuus on yli puolet maan t&k-menoista. Nämä t&k-keskukset työllistävät 60% israelilaisista korkean teknologian työntekijöistä ja usein ostavat israelilaisia startup-yrityksiä. Monikansalliset yritykset ovat olennainen osa Israelin innovaatiotarinaa, sekä suoraan että välillisesti (teknologian leviämisvaikutukset), ja monet niistä ovat päätyneet Israeliin israelilaisen startup-yrityksen oston myötä.

Monikansallisiin yrityksiin on kohdistunut kuitenkin myös kritiikkiä, sillä niiden vaikutus talouden ei-teknologiseen osaan on vähäinen (sillä t&k-keskukset eivät edellytä toimitusketjua). Viime aikoina niitä on arvosteltu myös epäreilusta kilpailusta alkuvaiheen yritysten kanssa liittyen osaajien houkutteluun.

Israelin t&k-panostusten tarkempi tarkastelu paljastaa, että ne sisältävät vain siviilipuolen tutkimuksen ja kehittämistoiminnan. Ei ole yllättävää, että maassa, jossa turvallisuuskysymykset ovat erottamaton osa arkipäivää ja päivittäistä poliittista keskustelua, jossa puolustusmenojen osuus on lähes 6 prosenttia bruttokansantuotteesta ja jossa on pakollinen asevelvollisuus (miehet 3 vuotta, naiset 2 vuotta), puolustuksellisilla ja sotilaallisilla näkökohdilla on keskeinen merkitys maan innovaatioekosysteemissä.

Israelin puolustukseen liittyvän t&k-toiminnan volyymin arvioidaan olevan noin 2 miljardia euroa – ja tämä ei siis sisälly edellä mainittuun 4,9 prosentin t&k-menojen bruttokansantuoteosuuteen. Sotilas- ja puolustussektorilla on myös suuri välillinen vaikutus. Se tulee näkyviin esimerkiksi merkittävässä määrässä startup-yrityksiä, joita armeijan teknologisista yksiköistä ja tiedusteluyksiköistä – kuten esimerkiksi tunnetusta tiedusteluyksiköstä 8200 (”Unit 8200”) – valmistuneet ovat perustaneet. Usein on myös arvioitu, että maan pakollinen asevelvollisuus 18-vuotiaana – myös ei-teknologisten sotilasyksiköitä osalta – synnyttää israelilaisille yrittäjyyttä tukevaa osaamista ja taitoja.

Riskipääomamarkkinoiden kehitys

Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä, on syytä mainita Israelin pääomasijoitusmarkkinat. Seuraavat luvut ovat olennaisia Israelin innovaatiotoiminnan menestyksen ymmärtämiseksi.

Vuoden 2020 aikana – joka siis oli poikkeuksellinen COVID-19-vuosi – israelilaiset korkean teknologian yritykset keräsivät ennätykselliset noin 9,5 miljardin euron pääomasijoitukset. Tämä ennätys rikotaan vuonna 2021, sillä jo vuoden ensimmäisen kolmen neljänneksen aikana sijoituksia on tehty yli 15 miljardia euroa.

Riskipääomarahoituksen saatavuus on keskeisessä roolissa israelilaisen startup-kansakunnan syntymisen ymmärtämiseksi – Israel on maailman ykkönen riskipääomasijoituksissa henkeä kohden laskettuna.

Valtion rooli on verrattain vähäinen t&k-rahoitusta tarkasteltaessa. Israel Innovation Authorityn (Israelin innovaatiorahoituskeskus) osuus kokonaisrahoituksesta on huomattavasti pienempi verrattuna esimerkiksi Suomeen (vaikkakin sen merkitys on kriittisen tärkeää sellaisilla alueilla, joilla markkinat eivät niin hyvin toimi).

Tästä huolimatta yhdellä hallituksen aloitteella, Yozma-ohjelmalla, on ollut ratkaiseva rooli Israelin riskipääomamarkkinoiden käynnistämisessä ja kehittämisessä. Yozma-ohjelma lanseerattiin vuonna 1993, ja sen käynnistäminen oli jatkoa 1980-luvun puolivälissä kiihtyvällä tahdilla tehdyille talousuudistuksille ja Israelin talouden vapauttamiselle. Ohjelma jakoi 86 miljoonaa euroa kymmenelle rahastolle (jotka koostuvat ulkomaisista pääomasijoittajista, israelilaisista kumppaneista ja rahoituslaitoksista).

Rahastot saattoivat valita joko valtion pitämisen kumppanina (riskin jakaminen) tai sen osuuden ostamisen. Tulokset olivat hätkähdyttäviä. Kaikki rahastot onnistuivat keräämään vaadittavan rahoituksen, ostamaan takaisin valtion osuuden (korkoineen) ja tuottamaan kannattavaa taloudellista tulosta. Tämän lisäksi ohjelma loi ensimmäisen sysäyksen kehitykselle, jossa Israelista on tullut globaalisti ykkönen riskipääomainvestoinneissa henkeä kohden.

Kiinnostavaa on, että samoin kuten monikansallisten yritysten kohdalla, myös Israelin riskipääomamarkkinat nojaavat vahvasti ulkomaisiin toimijoihin. Ulkomaiset pääomasijoittajat tekevät noin 85 % sijoituksista, joko kotimaastaan käsin tai israelilaisesta toimistosta. Huomattavaa on, että myös israelilaisten pääomasijoittajien pääomasta 95 % tulee ulkomailta (perinteisesti Yhdysvalloista mutta yhä enemmän myös Kiinasta).

Alon Gold

Artikkeli on alunperin julkaistu Valtioneuvoston verkkosivuilla 18.11.2021 https://vnk.fi/-/israelin-korkean-teknologian-ja-innovaatioiden-ekosysteemi

Pitkäjänteinen t&k-rahoitus – katsauksia eri maista -kirjoitussarjassa alan asiantuntijat kirjoittavat Suomen kannalta kiinnostavien maiden tutkimus- ja kehittämisrahoituksen tilanteesta. Kirjoituksissa tarkastellaan erityisesti sitä, millä tavoin maat ovat pyrkineet edistämään pitkäjänteistä t&k-rahoitusta ja miten ne ovat siinä onnistuneet.

Miksi juuri Israel? -sarja alkaa AlfaTV:llä 31.10.

Suomi-Israel Yhdistysten Liitto tuottaa neljän ohjelman Miksi juuri Israel? -sarjan AlfaTV:lle. Ensimmäinen jakso esitetään su 31.10. klo 10:30 ja se käsittelee Israel-kritiikkiä ja antisemitismia. Vieraina piispa Teemu Laajasalo, Suomen juutalaisyhteisön puheenjohtaja Yaron Nadbornik ja Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtaja Risto Huvila. (U).
Tämä ohjelma on katsottavissa AlfaTV:n arkistosta https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=110731228
Tulevat jaksot esitetään seuraavasti:
  • 28.11.2021 klo 10:30 Israelin opiskelumahdollisuudet
  • 26.12.2021 klo 10:30 Hanukka – valon juhla
  • 30.1.2022 klo 10:30 Holokausti ja juutalaisvaltion synty
Jaksot on jälkikäteen katsottavissa AlfaTV:n arkistosta www.permanto.fi.

Israel-solidaarisuusjuhla Meilahden kirkossa 24.10. klo 15

Tervetuloa Israel-järjestöjen yhteiseen Israel-solidaarisuusjuhlaan Meilahden kirkkoon sunnuntaina 24.10. klo 15.

JUHLAPUHUJINA Israelin Suomen-suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov sekä kansanedustaja, eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja Peter Östman.

MUSIIKISSA sopraano Marion Melnik, säestäjänään Tiina Korhonen.

MUKANA MYÖS kirkkoherra, rovasti Hannu Ronimus, Israel-ystävyystoimikunnan puheenjohtaja Kari Teittinen sekä Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtaja Risto Huvila.

Tilaisuudessa kerätään lahja Magen David Adomille. Lahjoituskohteen esittelee Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja Pasi Turunen.

Vapaa pääsy, ohjelma ovelta 5 €.

Vetoomus Suomen poisjäämiseksi YK:n Durban-konferenssista

Suomalaisten Israel-ystävyysjärjestöjen yhteinen vetoomus Suomen ulkopoliittiselle johdolle 19.8.2021:

Vetoomus Suomen poisjäämiseksi YK:n Durban-konferenssista

Arvoisa ulkoministeri Pekka Haavisto

Yhdistyneet kansakunnat valmistelee vuonna 2001 Durbanissa, Etelä-Afrikassa järjestetyn YK:n rasismin-, muukalaispelon ja suvaitsemattomuuden vastaisen konferenssin 20-vuotisjuhlaa YK:n yleiskokouksen 76. istuntokauden avajaisten yhteyteen New Yorkissa 22.9.2021. Me allekirjoittaneet kansalaisjärjestöjemme edustajat vetoamme Teihin, että Suomi jättäytyisi pois kyseisestä juhlinnasta.

Durbanissa pidetty YK:n rasisminvastainen kokous kohteli Israelia täysin poikkeuksellisesti. Israel ainoana maailman maana suljettiin ulos alueellisesta valmistelukokouksesta Teheranissa. Virallisen YK-konferenssin periaatejulkilausuma ja toimintasuunnitelma1 erittelee kaikista alueellisista konflikteista, ihmisryhmistä ja valtioista ainoastaan Israelin ja palestiinalaiset. Niiden kohdalla julistuksen rasisminvastaisisten lauselmien yleisluontoisuudesta poiketen otetaan kantaa konfliktin poliittiseen ratkaisuun.

Durbanin kokouksen henki oli vielä ilmeisempi virallisen YK-konferenssin ohessa kokoontuneessa kansalaisjärjestöfoorumissa ja sen julkilausumassa, joka nimeää Israelin ainoana rasistisena valtiona ja asettaa tavoitteeksi sen täydellisen eristämisen kaikista maailman maista kaikilla tasoilla.2

Kansalaisjärjestötapahtumaa leimasi pakkomielteinen Israel-vastaisuus, joka ylitti antisemitismin rajat räikeällä tavalla. Israel oli päivittäisten mielenosoitusten, antisemiittisen materiaalin ja näyttelyiden kohteena. Tilaisuuksissa mm. jaettiin Hitleriä ihannoivia flyereitä ja myytiin antisemiittistä väärennöstä ”Siionin vanhinten pöytäkirjat”. Juutalaisten järjestöjen tilaisuudet estettiin huutamalla.3

Durbanin kansalaisjärjestöfoorumista alkunsa saanut kansalaisjärjestöjen hyökkäys Israelia vastaan on vaikuttanut antisemiittisten hyökkäysten hälyttävään lisääntymiseen länsimaissa ja epäluotettavista lähteistä kerätyn informaation käyttämiseen Israel-vastaisen boikottiliikkeen edistämiseen.

Myöskään myöhemmät Durbanin kokoukseen liittyvät viralliset YK-konferenssit, vuonna 2009 pidetty Durban Review Conference ja vuonna 2011 pidetty kymmenvuotisjuhlinta eivät ole korjanneet prosessin perustan valuvikaa. Päinvastoin, esimerkiksi vuonna 2009 Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad piti puoli tuntia kestäneen avajaispuheen, jossa hän esitti mm. antisemiittisiä käsityksiä sionistien maailmanvallasta ja kiisti Israelin valtion olemassaolon oikeuden.4

Durbanin prosessiin ja sen juhlintaan osallistuminen ei ole oikeudenmukaista eikä myöskään Suomen edun mukaista. Rasismin ja sorron vastainen työ ei voi perustua antisemiittisen hengen läpäisemään Durbanin prosessiin. Monet demokraattiset länsimaat, esimerkiksi USA, Iso-Britannia, Saksa, Kanada, Australia, Itävalta, Hollanti, Tsekki, Unkari, Romania ja Ranska ovat jo ilmoittaneet jättäytyvänsä pois tapahtumasta.5

Vetoamme Teihin, että myös Suomi asettuu näiden valtioiden kanssa samaan rintamaan.

Kunnioittavasti,

Kari Teittinen, puheenjohtaja
Israel ystävyystoimikunta
Elämän marssi ry

Varpu Haavisto, puheenjohtaja
YAPS – Young Adults for Peace, Justice and Solidarity in the Middle East ry

Risto Huvila, puheenjohtaja
Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry

Pasi Turunen, toiminnanjohtaja
Patmos lähetyssäätiö

Jarmo Kaksonen, puheenjohtaja
Gesher Hajetsia ry

John Remes, puheenjohtaja
ICEJ Suomen osasto ry

Jaakob Happonen, puheenjohtaja
Menorah Näky ry

Tomas Sandell, toiminnanjohtaja
European Coalition for Israel

Risto Auvinen, toiminnanjohtaja
Suomen Karmel-yhdistys ry

Tiedoksi:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko
Suurlähettiläs Jukka Salovaara, Suomen YK-edustusto, New York

Alaviitteet:

1 Declaration of Principles and Program of Action, https://www.ohchr.org/Documents/Publications/Durban_text_en.pdf

2 NGO forum Declaration and Progamme of Action, ”Palestinians and Palestine”
https://academic.udayton.edu/race/06hrights/WCAR2001/NGOFORUM/Palestinans.htm

3 Juutalaisten lakimiesten järjestön edustajan Anne Bayefskyn silminnäkijäkuvaus Durbanin konferenssista: The UN World Conference Against Racism: A Racist Anti-Racism Conference, Proceedings of the Annual Meeting, American Society of International Law, Vol 96, 2002 Cambridge University Press, https://www.jstor.org/stable/25659754
Tom Lantosin, Holokaustista selvinneen Yhdysvaltain kongressiedustajan kuvaus Durbanin maailmankonferenssista: Durban Debacle: An Insider’s View of the UN World Conference Against Racism, Fletcher Forum of World Affairs, 2002, https://dl.tufts.edu/concern/pdfs/tx31qt958

4 Ahmadinejad sanoi mm: “World Zionism personifies racism… it falsely resorts to religion and abuses religious sentiments to hide its hatred and ugly face.” https://unwatch.org/countries-rejecting-durban-iv-updates-analysis-more/

5 Poisjättäytyneiden valtioiden kannanottoja koottuna: https://unwatch.org/countries-rejecting-durban-iv-updates-analysis-more/

Liiton tuottama Miksi juuri Israel? -ohjelma AlfaTV:llä

AlfaTV esitti juhannussunnuntaina Suomi-Israel Yhdistysten Liiton tuottaman Miksi juuri Israel? -ohjelman, jossa olivat keskustelemassa liiton puheenjohtajan Risto Huvilan johdolla Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Suomen juutalaisyhteisön puheenjohtaja Yaron Nadbornik. Ohjelmassa käsiteltiin Israelia ja antisemitismiä sekä pohdittiin juutalaisten ja kirkon välistä historiaa ja suhdetta.

Voit katsoa ohjelman klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Israelille uusi hallitus, pääministeriksi Naftali Bennett

Israelin uusi hallitus kuvattuna heinäkuussa tehtävänsä jättävän presidentti Reuven Rivlinin kanssa 14.6.2021. Eturivissä vas. uusi pääministeri Naftali Bennett, presidentti Rivlin sekä varapääministeri ja ulkoministeri Yair Lapid (kuva GPO).

 

Knesset vahvisti uuden kahdeksan puolueen hallituksen 13.6. pitämässään äänestyksessä äänin 60-59. Pääministeriksi nousi menestynyt ja yrityksensä myynyt teknologiayrittäjä Naftali Bennett, jonka oikeistolainen Yamina -puolue sai parlamenttiin vain seitsemän kansanedustajaa, joista yksi vastusti hallitusratkaisua. Bennett toimii ensin pääministerinä kaksi vuotta, minkä jälkeen vetovastuun ottaa hallituksen suurimman puolueen, 17 kansanedustajan Yesh Atidin puheenjohtaja Yair Lapid.

Hallituksen ministerit ovat seuraavat:

Pääministeri Naftali Bennett (Yamina), toimii myös siirtokuntien ministerinä.

Varapääministeri ja ulkoministeri Yair Lapid (Yesh Atid)

Puolustusministeri Benny Gantz (sininen ja valkoinen)

Valtiovarainministeri Avigdor Liberman (Yisrael Beiteinu)

Oikeusministeri Gideon Sa’ar (Uusi toivo)

Julkisen turvallisuuden ministeri Omer Barlev (työväenpuolue)

Liikenneministeri Merav Michaeli (työväenpuolue)

Terveysministeri Nitzan Horowitz (Meretz)

Sisäministeri Ayelet Shaked (Yamina)

Uskonnollisten asioiden ministeri Matan Kahana (Yamina)

Opetusministeri Yifat Shasha-Biton (uusi toivo)

Viestintäministeri Yoaz Hendel (Uusi toivo)

Kulttuuriministeri Chili Tropper (sininen ja valkoinen)

Talousministeri kenraalimajuri (res.) Orna Barbivai (Yesh Atid)

Rakennus- ja asuntoministeri Ze’ev Elkin (Uusi toivo) – toimii myös Jerusalemin asioiden ministerinä sekä yhteysministerinä Knessetin ja hallituksen välillä.

Hyvinvointiministeri Meir Cohen (Yesh Atid)

Matkailuministeri Yoel Razvozov (Yesh Atid)

Energiaministeri Karine Elharrar (Yesh Atid)

Yesh Atid MK Karine Elharrar

Tiedusteluministeri Elazar Stern (Yesh Atid)

Sosiaalisen tasa-arvon ministeri Meirav Cohen (Yesh Atid)

Maahanmuuttajien absorptioministeri Pnina Tamano-Shata (sininen ja valkoinen)

Maatalousministeri Oded Forer (Yisrael Beytenu) – toimii myös Negevin ja Galilean ministerinä.

Tiedeministeri Orit Farkash-Hacohen (sininen ja valkoinen)

Diasporan ulkoministeri Nachman Shai (työväenpuolue)

Alueellinen yhteistyöministeri Issawi Frej (Meretz)

Ympäristönsuojeluministeri Tamar Zandberg (Meretz)

Varaministerit:

Yamina MK Abir Kara – sääntelyasioiden varaministeri pääministerin kansliassa

Yesh Atid MK Idan Roll – varaulkoministeri

Yesh Atid MK Yoav Segalovich – julkisen turvallisuuden varaministeri

Ra’am-puolueen odotetaan saavan myös varaministerin pääministerin kansliaan. New Hope saa myös varaministerin.

Knessetin puhemies: Mickey Levy

Korkean tason turvallisuusneuvostoon kuuluvat Bennett, Lapid, Gantz, Sa’ar, Liberman, Michaeli, Shaked, Elkin, Barlev, Horowitz, Kahana ja Shasha-Biton.

Yaminan Idit Silman toimii koalition puheenjohtajana.

Israelissa muutosten päivä: uusi presidentti ja uusi hallitus

 

Tiistai 2.6.2021 oli yksi Israelin poliittisen historian mullistavimmista päivistä, kun maalle valittiin uusi presidentti ja saatiin vihdoin muodostettua uusi hallitus.

Presidentiksi nousee 60-vuotias pitkän linjan poliitikko ja entinen työväenpuolueen puheenjohtaja Isaac (Yitzhak) Herzog, joka toimi ministerinä Ariel Sharonin, Ehud Olmertin ja Benjamin Netanyahun hallituksissa vuosina 2005-2011. Vuodesta 2018 hän on ollut Jewish Agencyn puheenjohtaja. Isaac Herzogin isä Chaim Herzog toimi Israelin presidentinä vuosina 1983-1993.

Israelissa presidentin valitsee parlamentti Knesset, jonka 120 jäsenestä 87 antoi tukensa Herzogille. Vastaehdokkaana ollut  Miriam Peretz sai 27 ääntä, kolmen kansanedustajan pidättäydyttyä äänestämästä.

Herzog astuu virkaansa 7. heinäkuuta.

Uusi kahdeksan puolueen hallitus

Israelin poliittinen kenttä on vahvassa muurroksessa, kun kahdeksan hyvin erilaista puoluetta saavutti yhteisymmärryksen hallituksen muodostamisesta puoli tuntia ennen määräajan umpeutumista tiistai-iltana 2.6. Hallituksen muodostavat seuraavat puolueet, joilla on parlamentissa yhteensä 61 paikkaa eli niukka yhden äänen enemmistä:

Yesh Atid (keskustalainen) – puheenjohtaja Yair Lapid (17 paikkaa parlamentissa)
Kahol Lavan (sini-valkoinen, keskustalainen, pj. Benny Gantz (8)
Israel Beiteinu (keskusta-oikeistolainen sekulaari puolue), pj. Avigdor Lieberman (7)
Labor (sosialidemokraattinen työväenpuolue), pj. Merav Michaeli (7)
Yamina (oikeistolainen), pj. Naftali Bennett (7)
New Hope (keskusta-oikeistolainen), pj. Gideon Sa’ar (6)
Meretz (vasemmistolainen), pj. Nitzan Horowitz (6)
Raam (arabi-islamistinent), pj. Mansour Abbas (4)

Mikäli hallituskoalitio hyväksytään Knessetissä seuraavan 12 päivän sisällä, pääministeriksi nousee oikeistolaisen Yamina-puolueen johtaja Naftali Bennett, jolta pääministeriys siirtyy koalitiosopimuksen myötä Yesh Atid -puolueen johtajalle Yair Lapidille vuonna 2023, edellyttäen, että hallitus pysyy koossa koko vaalikauden.

Nykyinen pääministeeri Benjamin Netanyahu on toiminut tehtävässään yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 ja hänen johtamansa Likud-puolue oli huhtikuussa pidettyjen vaalien suurin puolue saaden Knessetiin 30 paikkaa. Netanyahu ei kuitenkaan onnistunut muodostamaan hallitusta, ennen kuin tunnustelijaksi nimitettiin toiseksi suurimman Yes Atid -puolueen puheenjohtaja Yair Lapid.

Pääministeri Netanyahun tiedotustilaisuus suurlähettiläille

Pääministeri Benjamin Netanyahu piti 19.5. Tel Avivin Kiryassa tiedotustilaisuuden yli 70 ulkomaiselle suurlähettiläälle ja diplomaattiselle edustajalle yhdessä ulkoministeri Gaby Ashkenazin kanssa.

Seuraavassa lyhennelmä pääministeri Netanyahun ulkomaisille diplomaateille pitämästä puheesta. Koko englanninkielinen puhe katsottavissa klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

”Kiitos tuestanne. Sen näkeminen lämmittää sydämiämme. Joidenkin täällä edustettuina olevien hallitusten rakennuksissa on liehunut Israelin lippu meille erittäin vaikeassa tilanteessa. Arvostamme sitä ja arvostamme saamiamme tuen ilmaisuja.

Haluaisin käyttää tätä tilaisuutta myös pyytääkseni Thaimaan ja Intian suurlähettiläitä esittämään henkilökohtaisen surunvalitteluni niiden kansalaistensa perheille, jotka tapettiin ja murhattiin Hamasin raketeilla. Kaksi thaimaalaista maataloustyöntekijää. Yksi intialainen hoitaja.

Tämä on vain yksi osoitus siitä, että Hamas tähtää mielivaltaisesti kaikkia. He tappavat kaikki, kaikki siviilit, joihin voivat ylettää kätensä. He käyttävät siviilejä. He tähtäävät siviileihin piiloutuessaan siviilien taakse käyttäen heitä ihmiskilpinä. Tämä on ongelma, jonka kohtaamme.

Hamas on piiloutunut syvälle siviilialueille, koska se käyttää siviilikilpiä. Demokratioilla on mahdollisuus valita. He voivat sanoa, että emme voi tehdä mitään. Otamme vastaan iskut kaupunkeihimme. Voimme toimia niin tai laittaa kaupungit maan tasalle.

Toisessa maailmansodassa, kun tuhansia rakettaja ammuttiin läntisiin kaupunkeihin, erityisesti Lontooseen ja joihinkin muihin Ison-Britannian kaupunkeihin, niiden [maiden] vastaus oli pistää kaupungit maan tasalle. Ihailen Winston Churchilliä. Luulen, että hän oli yksi modernin historian suurimmista johtajista. En arvostele häntä mistään. Uskon, että hän teki oikein niissä olosuhteissa.

Mutta sellainen ei ole vastauksemme tuhansien rakettien ampumiseen kaupunkeihimme. Teemme jotain erilaista. Yritämme tähdätä niihin, jotka tähtäävät meitä, erittäin tarkasti. Se ei ole vain kirurginen toimenpide sellaisena kuin se on. Jopa sairaalan kirurgisessa huoneessa et voi estää vahingon leviämistä vahingoittuneen kudoksen ympärille. Et vaan voi. Etkä varmasti voi sotilasoperaatiossa.

Maailmassa ei ole armeijaa, joka tekisi enempää kuin Israelin armeija, Israelin turvallisuuspalvelu, ja Israelin tiedustelupalvelu välttääkseen siviiliuhrit. Israelin arvostelu siitä on absurdia. Ei vain absurdia, vaan epäoikeudenmukaista ja valhetta, ja se vahingoittaa valtavasti demokratioita, jotka taistelevat tällaista pahaa vastaan. Se sanoo, ettet voi suojella itseäsi.

Sen sijaan, että kritisoitaisiin rikoksentekijöitä, jotka syyllistyvät kaksinkertaisiin sotarikoksiin, jotka piiloutuvat siviilien taakse ja ampuvat siviilejä kohti, kritisoidaan teitä, on tekopyhyyden ja tyhmyyden huipentuma. Se rohkaisee itse asiassa terroristeja. Se tukee ja rohkaisee terroristeja ja on jotakin sellaista, joka on vahingoksi meille jokaiselle.

En ole ujo sanomasta tätä avoimesti, mielestäni teidän pitäisi tukea Israelia voimakkaasti, koska kyse ei ole pelkästään Israelin turvallisuudesta; kyseessä on yhteinen turvallisuutemme ja yhteiset etumme Lähi-idässä.”

Tiedotustilaisuuden aikana pääministeri Netanyahu esitteli suurlähettiläille dokumentaatiota IDF:n [Israelin puolustusvoimien] hyökkäyksistä Gazan alueella Hamasia ja islamilaista jihadia vastaan sekä ohjusvarastojen, rakettien, terroristien rakennusten, komentokeskusten ja useiden terroristien infrastruktuurien sijainneista. Diplomaateille esitettiin myös videoita Israelin kansalaisiin kohdistuneista hyökkäyksistä ja terroristijärjestöjen harhalaukauksista, mikä vaarantaa myös Gazan alueen asukkaat.

Läsnä olleiden joukossa oli Suomen suurlähettilään Kirsikka Lehto-Asikaisen lisäksi myös Yhdysvaltojen, EU:n, Venäjän, Kiinan, Intian, Saksan, Itävallan, Australian, Japanin, Brasilian, Kanadan ja Italian diplomaattisia edustajia. Myös Israelin suurlähettiläät ympäri maailmaa osallistuivat tiedotustilaisuuteen Zoomin kautta.

Pro Israel -mielenilmaus näkyi TV1:n uutisissa

Yle TV1 klo 18 uutislähetys noteerasi Suomi-Israel Yhdistysten Liiton 16.5. organisoiman mielenilmauksen, johon osallistui eri Israelin ystävyysjärjestöistä n. 100 Israelin ystävää. Tämä oli muihin mielenosoituksiin verrattuna alhainen lukema, koska halusimme toimia poliisin antamien ohjeiden mukaan. Muut tahot eivät valitettavasti noudattaneet viranomaisten ohjeita. Klikkaa ylläolevaa kuvaa katsoaksesi uutisklippi.

Tilaisuudessa puhuivat (vas.) Iakov Dondych ja Ethel Salutskij Keren Kajemet Finland ry:stä, kansanedustaja Antero Laukkanen, European Coalition for Israel -järjestön perustaja ja toiminnanjohtaja Tomas Sandell, tilaisuutta isännöinyt Suomi-Israel Yhdistyksen pj. Risto Huvila, kenttäjohtaja Leena Metsämäki Patmos Lähetyssäätiöstä, Varpu Haavisto YAPS Finlandista, ent. ministeri ja kansanedustaja, nykyisin mm. Holokaustin uhrien tuki ry:n puheenjohtaja Kimmo Sasi sekä Elämän marssin pj. Kari Teittinen.

Katso tapahtumasta kuvattu videotaltiointi, jossa kaikki esitetyt puheet, klikkaamalla alla olevaa kuvaa:

Helsingissä järjestettiin samaan aikaan mielenosoitus palestiinalaisten puolesta, mistä syystä molempia tapahtumia uutisoitiin valtakunnallisissa medioissa sekä Jerusalem Postissa. Jutut löytyvät seuraavista linkeistä:

Helsingin Sanomat: Helsingin keskustassa kokoontuivat sekä Israelia että palestiinalaisia tukevat mielen­osoitukset 

YLE TV1 uutiset 16.5. klo 18 (alkaa kohdasta 5:33) 

YLE: Helsingissä sadat ihmiset osoittivat mieltä niin palestiinalaisten kuin Israelin puolesta

MTV: Sadat ihmiset jalkautuivat kaduille Helsingissä – mieltä osoitettiin israelilaisten sekä palestiinalaisten puolesta

Jerusalem Post: Crowd gathers for pro-Israel rally in Helsinki under COVID restrictions

Tilaa liiton historiikki
Tilaa uutiskirje

Uusimmat uutiset

KAIKKI UUTISET...

LIITY JÄSENEKSI

Ryhdy Suomi-Israel -yhdistyksen jäseneksi. Jäsenenä saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uutislehtemme. Voit myös tilata lehden ilman jäsenyyttä.

LIITY JÄSENEKSI TÄÄLLÄ

copyright © 2026 suomi-israel.fi

Tietosuojalauseke