Tiistai 2.6.2021 oli yksi Israelin poliittisen historian mullistavimmista päivistä, kun maalle valittiin uusi presidentti ja saatiin vihdoin muodostettua uusi hallitus.
Presidentiksi nousee 60-vuotias pitkän linjan poliitikko ja entinen työväenpuolueen puheenjohtaja Isaac (Yitzhak) Herzog, joka toimi ministerinä Ariel Sharonin, Ehud Olmertin ja Benjamin Netanyahun hallituksissa vuosina 2005-2011. Vuodesta 2018 hän on ollut Jewish Agencyn puheenjohtaja. Isaac Herzogin isä Chaim Herzog toimi Israelin presidentinä vuosina 1983-1993.
Israelissa presidentin valitsee parlamentti Knesset, jonka 120 jäsenestä 87 antoi tukensa Herzogille. Vastaehdokkaana ollut Miriam Peretz sai 27 ääntä, kolmen kansanedustajan pidättäydyttyä äänestämästä.
Herzog astuu virkaansa 7. heinäkuuta.
Israelin poliittinen kenttä on vahvassa muurroksessa, kun kahdeksan hyvin erilaista puoluetta saavutti yhteisymmärryksen hallituksen muodostamisesta puoli tuntia ennen määräajan umpeutumista tiistai-iltana 2.6. Hallituksen muodostavat seuraavat puolueet, joilla on parlamentissa yhteensä 61 paikkaa eli niukka yhden äänen enemmistä:
Yesh Atid (keskustalainen) – puheenjohtaja Yair Lapid (17 paikkaa parlamentissa)
Kahol Lavan (sini-valkoinen, keskustalainen, pj. Benny Gantz (8)
Israel Beiteinu (keskusta-oikeistolainen sekulaari puolue), pj. Avigdor Lieberman (7)
Labor (sosialidemokraattinen työväenpuolue), pj. Merav Michaeli (7)
Yamina (oikeistolainen), pj. Naftali Bennett (7)
New Hope (keskusta-oikeistolainen), pj. Gideon Sa’ar (6)
Meretz (vasemmistolainen), pj. Nitzan Horowitz (6)
Raam (arabi-islamistinent), pj. Mansour Abbas (4)
Mikäli hallituskoalitio hyväksytään Knessetissä seuraavan 12 päivän sisällä, pääministeriksi nousee oikeistolaisen Yamina-puolueen johtaja Naftali Bennett, jolta pääministeriys siirtyy koalitiosopimuksen myötä Yesh Atid -puolueen johtajalle Yair Lapidille vuonna 2023, edellyttäen, että hallitus pysyy koossa koko vaalikauden.
Nykyinen pääministeeri Benjamin Netanyahu on toiminut tehtävässään yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 ja hänen johtamansa Likud-puolue oli huhtikuussa pidettyjen vaalien suurin puolue saaden Knessetiin 30 paikkaa. Netanyahu ei kuitenkaan onnistunut muodostamaan hallitusta, ennen kuin tunnustelijaksi nimitettiin toiseksi suurimman Yes Atid -puolueen puheenjohtaja Yair Lapid.