Suomi-Israel Yhdistysten Liiton perustama ja ensimmäistä kertaa jakama K.-A. Fagerholm -palkinto annettiin kansanedustaja Peter Östmanille eduskunnassa 28.11.2018 pidetyssä juhlaseminaarissa.
K.-A. Fagerholm oli pitkän linjan sosialidemokraattinen poliitikko, joka toimi kansanedustajana 1930-1962, kolme kertaa maamme pääministerinä, useaan otteeseen eduskunnan puhemiehenä ja 22 vuotta Suomi-Israel Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Fagerholm toimi myös sosiaaliministerinä vuosina 1937-1943, jolloin hän nousi esiin periksiantamattomana juutalaisten puolustajana Saksaa ja Suomenkin hallituksessa esitettyjä natsimielisiä vaatimuksia vastaan.
Juhlaseminaarin avasi eduskunnan Israel-ystävyysryhmän toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Harry Wallin ja lisäksi tapahtumassa puhuivat Israelin suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg, Fagerholmin tyttärentytär Tea Kekkonen, Suomi-Israel Yhdistysten Liiton kunniapuheenjohtaja Reino Kurki-Suonio ja puheenjohtaja Risto Huvila.
Liitto onnittelee Östmania palkinnosta ja ennenkaikkea siitä esimerkillisestä ja periksiantamattomasta työstä, jota hän on vuosikausia tehnyt Israelin ja juutalaisten ystäviemme hyväksi sekä eduskunnassa että kansalaisjärjestöjen ja seurakuntien piirissä.
Voit katsoa juhlaseminaarin videotaltioinnin (pituus n. 1 h) klikkaamalla alla olevaa kuvaa:
Tarkempi raportti tapahtumasta ja palkinnon taustoista joulukuun Jedidut-lehdessä.
Katso kuvakavalkadi juhlaseminaarista: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.574525179670283&type=1&l=e6343b1620
Lue, mitä muut mediat kirjoittavat palkinnosta:
https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/248986
https://www.kdlehti.fi/2018/11/28/peter-ostman-taistelee-jotta-paattajat-ja-suuri-yleiso-saisivat-oikean-ja-tasapainoisen-kuvan-israelista/