Pääministeri Benjamin Netanyahu piti 19.5. Tel Avivin Kiryassa tiedotustilaisuuden yli 70 ulkomaiselle suurlähettiläälle ja diplomaattiselle edustajalle yhdessä ulkoministeri Gaby Ashkenazin kanssa.
Seuraavassa lyhennelmä pääministeri Netanyahun ulkomaisille diplomaateille pitämästä puheesta. Koko englanninkielinen puhe katsottavissa klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.
”Kiitos tuestanne. Sen näkeminen lämmittää sydämiämme. Joidenkin täällä edustettuina olevien hallitusten rakennuksissa on liehunut Israelin lippu meille erittäin vaikeassa tilanteessa. Arvostamme sitä ja arvostamme saamiamme tuen ilmaisuja.
Haluaisin käyttää tätä tilaisuutta myös pyytääkseni Thaimaan ja Intian suurlähettiläitä esittämään henkilökohtaisen surunvalitteluni niiden kansalaistensa perheille, jotka tapettiin ja murhattiin Hamasin raketeilla. Kaksi thaimaalaista maataloustyöntekijää. Yksi intialainen hoitaja.
Tämä on vain yksi osoitus siitä, että Hamas tähtää mielivaltaisesti kaikkia. He tappavat kaikki, kaikki siviilit, joihin voivat ylettää kätensä. He käyttävät siviilejä. He tähtäävät siviileihin piiloutuessaan siviilien taakse käyttäen heitä ihmiskilpinä. Tämä on ongelma, jonka kohtaamme.
Hamas on piiloutunut syvälle siviilialueille, koska se käyttää siviilikilpiä. Demokratioilla on mahdollisuus valita. He voivat sanoa, että emme voi tehdä mitään. Otamme vastaan iskut kaupunkeihimme. Voimme toimia niin tai laittaa kaupungit maan tasalle.
Toisessa maailmansodassa, kun tuhansia rakettaja ammuttiin läntisiin kaupunkeihin, erityisesti Lontooseen ja joihinkin muihin Ison-Britannian kaupunkeihin, niiden [maiden] vastaus oli pistää kaupungit maan tasalle. Ihailen Winston Churchilliä. Luulen, että hän oli yksi modernin historian suurimmista johtajista. En arvostele häntä mistään. Uskon, että hän teki oikein niissä olosuhteissa.
Mutta sellainen ei ole vastauksemme tuhansien rakettien ampumiseen kaupunkeihimme. Teemme jotain erilaista. Yritämme tähdätä niihin, jotka tähtäävät meitä, erittäin tarkasti. Se ei ole vain kirurginen toimenpide sellaisena kuin se on. Jopa sairaalan kirurgisessa huoneessa et voi estää vahingon leviämistä vahingoittuneen kudoksen ympärille. Et vaan voi. Etkä varmasti voi sotilasoperaatiossa.
Maailmassa ei ole armeijaa, joka tekisi enempää kuin Israelin armeija, Israelin turvallisuuspalvelu, ja Israelin tiedustelupalvelu välttääkseen siviiliuhrit. Israelin arvostelu siitä on absurdia. Ei vain absurdia, vaan epäoikeudenmukaista ja valhetta, ja se vahingoittaa valtavasti demokratioita, jotka taistelevat tällaista pahaa vastaan. Se sanoo, ettet voi suojella itseäsi.
Sen sijaan, että kritisoitaisiin rikoksentekijöitä, jotka syyllistyvät kaksinkertaisiin sotarikoksiin, jotka piiloutuvat siviilien taakse ja ampuvat siviilejä kohti, kritisoidaan teitä, on tekopyhyyden ja tyhmyyden huipentuma. Se rohkaisee itse asiassa terroristeja. Se tukee ja rohkaisee terroristeja ja on jotakin sellaista, joka on vahingoksi meille jokaiselle.
En ole ujo sanomasta tätä avoimesti, mielestäni teidän pitäisi tukea Israelia voimakkaasti, koska kyse ei ole pelkästään Israelin turvallisuudesta; kyseessä on yhteinen turvallisuutemme ja yhteiset etumme Lähi-idässä.”
Tiedotustilaisuuden aikana pääministeri Netanyahu esitteli suurlähettiläille dokumentaatiota IDF:n [Israelin puolustusvoimien] hyökkäyksistä Gazan alueella Hamasia ja islamilaista jihadia vastaan sekä ohjusvarastojen, rakettien, terroristien rakennusten, komentokeskusten ja useiden terroristien infrastruktuurien sijainneista. Diplomaateille esitettiin myös videoita Israelin kansalaisiin kohdistuneista hyökkäyksistä ja terroristijärjestöjen harhalaukauksista, mikä vaarantaa myös Gazan alueen asukkaat.
Läsnä olleiden joukossa oli Suomen suurlähettilään Kirsikka Lehto-Asikaisen lisäksi myös Yhdysvaltojen, EU:n, Venäjän, Kiinan, Intian, Saksan, Itävallan, Australian, Japanin, Brasilian, Kanadan ja Italian diplomaattisia edustajia. Myös Israelin suurlähettiläät ympäri maailmaa osallistuivat tiedotustilaisuuteen Zoomin kautta.